Mitä kehonkuvalla tarkoitetaan?
Kehonkuvalla tarkoitetaan ihmisen käsitystä omasta kehostaan. Tämä kuva pitää sisällään havainnot, tunteet, tuntemukset, uskomukset ja asenteet omasta kehosta. Ihmisen oma kehonkuva ei välttämättä vastaa sitä, millainen se on muiden ihmisten silmissä.
Miten kehonkuva muodostuu?
Kehonkuvan muodostuminen on jatkuva prosessi, joka kulkee läpi ihmisen koko elämän.
Kehonkuva alkaa muodostua jo sikiökaudella, kun lapsi alkaa saada kokemuksia liikkeestä, hyvänolontunteesta, äänistä ja kosketuksesta. Vielä tässä vaiheessa lapsi ei pysty käsittelemään saamaansa informaatiota, mutta kaikki tieto kehosta tallentuu hänen muistiinsa ja luo näin pohjaa myöhemmälle kehokuvan muodostumiselle.
Erilaiset tunneperäiset kokemukset muovaavat kehonkuvaa koko ihmisen eliniän ajan. Turvallinen kasvuympäristö lapsena vaikuttaa kehonkuvaan suotuisasti. Kun lapsi tulee kouluikään, hänen kehonkuvansa peruslähtökohdat ovat muotoutuneet.
Omien ruumiinkokemusten lisäksi myös yleiset käsitykset kehollisuudesta sekä läheisten ihmisten kokemus kehostaan muokkaavat ihmisen omaa kehonkuvaa.
Miksi kehonkuva järkkyy?
Ihmisen elämänsä aikana kokemat kokemukset ja tunteet vaikuttavat kehonkuvaan joko suotuisasti tai kielteisesti. Ihmisen keho muistaa erilaiset kokemukset niiden aiheuttamien fyysisten reaktioiden takia vielä pitkienkin aikojen jälkeen. Näinollen negatiiviset kokemukset kuten väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö, traumat, hylkäämisen kokemukset, pelkotilat jne. vaikuttavat kehonkuvaan häiritsevästi.
Miten kehonkuvasta voidaan tehdä havaintoja?
Häiriintynyttä kehonkuvaa voidaan tutkia ja havainnoida. Kun henkilön kehonkuvaa halutaan tutkia, kiinnitetään huomiota muun muassa seuraaviin asioihin:
Asennot. Minkälaisissa asennoissa tutkittava on kun hän istuu, seisoo, makaa tai keskustelee muiden kanssa?
Liikkeet. Minkälaiset ovat tutkittavan liikkeet? Ovatko liikkeet hentoja tai voimattomia, vai täynnä energiaa?
Perusliikkuminen. Minkälaista perusliikkuminen on? Vaikuttaako kävely hiipimiseltä? Kuinka pitkä on askelpituus? Juokseeko tai hyppiikö henkilö koskaan? Uskaltaako henkilö olla ja toimia normaaleissa asennoissa, vai onko hänen perusasentonsa liikkuessaankin sulkeutunut?
Suhde alustaan. Minkälainen on tutkittavan suhde alustaan? Seisooko tutkittava tukevasti maassa, vai arkaileeko hän? Kun henkilö istuu, seisoo tai makaa, kuinka suurella pinta-alalla hän koskettaa alustaansa? Uskaltaako hän maata rennosti lattialla niin, että koko hänen kehonsa takapuoli on kiinni lattiassa, vai jäävätkö jotkin kehonosat ilmaan?
Voimankäyttö. Minkälaista on henkilön voimankäyttö liikkeissä ja liikkumisessa? Ovatko liikkeet voimakkaita ja energisiä, vai laahaavia, haparoivia ja keveitä? Uskaltaako henkilö taputtaa tai tömistää jalkojaan lattiaan lujaa?
Kyky rentoutua. Onko henkilö jatkuvasti jännittyneessä tilassa? Osaako henkilö rentouttaa itse itsensä, vai tarvitseeko hän siihen ulkopuolista apua?
Äänenkäyttö. Onko puhe normaalia, vai kiihtynyttä tai laahaavaa? Kuinka hiljaa tai kovaa henkilö normaalisti puhuu? Uskaltaako henkilö käyttää ääntään monipuolisesti, esim. huutaa ja käyttää eri äänenpainoja?
Hengitys. Onko hengitys pinnallista? Mikä on henkilön hengitysfrekvenssi?
jne.
Tämänkaltaista havainnointia voidaan tehdä fysioterapeutin vastaanotolla mutta myös henkilön jokapäiväisen arjen lomassa. Henkilön ei välttämättä tarvitse tietää, että hänen toimimistaan havainnoidaan. Hänen olemuksestaan, liikkumisestaan ja vuorovaikutuksestaan voidaan kuitenkin tehdä hyödyllisiä havaintoja, joita voidaan käyttää terapeuttisen tekemisen perustana.
Tässä listattuna joitakin esimerkkejä, joista voidaan päätellä, että henkilön kehonkuva on häiriintynyt.
Henkilö ei uskalla istua normaalissa asennossa vaan on kyyristyneenä.
Henkilö ei tiedosta, missä suunnassa tai missä asennossa jotkin hänen kehonosistaan ovat.
Henkilön perusliikkuminen on tavalla tai toisella häiriintynyttä: hän ei esimerkiksi kykene juoksemaan tai hyppimään, vaikka tekemiselle ei ole fyysistä estettä, tai luonnolliset resiprokaaliset eli vastavuoroiset raajojen liikkeet ovat kadonneet.
Henkilö ei halua tai pysty katsomaan itseään peilistä.
Asento on ylikorostuneen avoin tai vastaavasti sulkeutunut.
Henkilön mielikuva kehostaan ja sen rajoista ei vastaa todellisuutta.
Henkilö ei pysty avaamaan käsiään tai jalkojaan avoimeen asentoon, vaikka tekemiselle ei ole fyysistä estettä.
Häiriintynyt kehonkuva näkyy myös omakuvapiirroksissa. Henkilöllä, jolla on häiriintynyt kehonkuva, voi kehonkuvapiirroksessaan esiintyä joko ylikorostuneesti tai puutteellisesti piirrettyjä kehonosia. Joitakin kehonosia, esim. käsiä, ei ole ehkä piirretty ollenkaan, tai ne on piirretty hyvin himmeällä tai ovat muuhun piirrokseen nähden suhteettoman pieniä. Vastaavasti jotkin kehonosat saattavat olla piirretty hyvin voimakkaasti, yksityiskohtaisesti tai suuriksi suhteessa muuhun kuvaan. Kaikki nämä tekijät kuvastavat henkilön käsityksiä itsestään ja asenteita omaa kehoaan kohtaan.
Miten eheyttää kehonkuvaa?
Kehonkuva on luonteeltaan muovautuva, joten siihen voidaan vaikuttaa.
Koska ihmisen psyykkiset ja fyysiset ominaisuudet ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa, fyysisillä toiminnoilla voidaan saavuttaa ihmisen psyykkinen taso ja vaikuttaa näin liikkumisen kautta mieleen. Liikunta ja liikkuminen lisäävät kehontuntemusta, sillä liikkuminen tavoittaa aina psyykkisen tason tavalla tai toisella.
Esimerkki: On tutkittu, että masennus muuttaa ihmisen ryhtiä. Niinpä siis vaikuttamalla ryhtiin voidaan vaikuttaa masennukseen.
Kehonkuvan muuttuminen vaatii ihmiseltä sitä, että hän tulee tietoiseksi omasta kehostaan, toimintatavoistaan, ajattelumalleistaan ja siitä, miten hän käyttää kehoaan. Mikäli ihminen ei tule tietoiseksi kehonsa ja mielensä toiminnoista, hänen on mahdotonta muuttaa toimintaansa tai ajatteluaan. Vasta tietoisuuden kautta näistä asioista kehonkuva voi alkaa muuttua.
Siksi terapian yksi keskeinen tavoite onkin auttaa henkilöä tiedostamaan oma kehonsa ja näkemään selkeästi, miten hän siihen suhtautuu. Kun käsitykset kehosta nostetaan tietoiselle tasolle ja niitä tarkastellaan mahdollisuuksien mukaan objektiivisesti, henkilö saa uusia eväitä kehonkuvansa eheyttämiseen.
Yksi tehokas menetelmä kehonkuvan eheyttämiseksi on erilaiset peiliharjoitukset. Niissä kaikissa on sama punainen lanka: henkilö tarkkailee itseään peilistä tehden samalla havaintoja kuvastaan. Terapeutti ohjaa toimintaa. Henkilöt, joilla on häiriintynyt kehonkuva (esimerkiksi syömishäiriöpotilaat), kokevat peiliharjoitukset yleensä hyvin rankoiksi. Mutta kun kuva itsestä on tuotu konkreettisena omien silmien eteen, voi aivot alkaa työstää mielikuvia kehosta tasapainoisempaan suuntaan.
Ydinajatus kehonkuvan eheyttämisessä on se, että pyritään takaisin normaaliin toimimiseen. Kun tiedämme, minkälaista on normaali liikkuminen yleisesti, voimme miettiä, miten ohjata kuntoutujaa tähän suuntaan.
Esimerkki: ”Yritähän istua vähän paremmassa asennossa, kun syöt. Saat varmasti selkäsi kipeäksi, kun istut pitkään noin. tiesitkö, että ryhdikäs istuma-asento virkistää mieltäsi?”
”Minun on hieman vaikea puhua sinulle, kun et katso minua silmiin. Voisitko katsoa tänne? Voisitko ottaa minuun katsekontaktin, kun puhun sinulle?”
Loppujen lopuksi kysymyksessä on varsin yksinkertainen asia, ja monet tekevät tämänkaltaista ohjausta tiedostamattaankin täysin luonnollisesti. Voimme kuitenkin aina syventää ymmärrystämme ja pohtia, miten voisimme edistyä auttaessamme toisia eheyttämään omaa kehonkuvaansa. Avain on monipuolinen ja tarkka havainnointi ja sen miettiminen, mitä teemme keräämillämme havainnoilla.
”Huomaan, että istut usein jalat ja kädet hyvin lähellä kehoa. Taidat pitää asennostasi, jossa käsiä ja jalkoja ei tarvitse ojentaa kauas kehosta? Kävelysikin vaikuttaa aika pieniliikkeiseltä. Askeleesi on lyhyt, eivätkä kädet juuri liiku mukana. Oletko miettinyt, miksi kätesi ja jalkasi pysyvät mieluummin lähellä kehoasi?”